”Ensimäinen asia, joka tulee mieleen, kun Louhenpuistossa kävelee, on sana urbaanimetsä. Ympärillä on monimuotoista metsää ja lintujen laulua, kuitenkin kaupungin äänet ovat koko ajan läsnä. Tuusulanväylältä kuuluu autojen kohina ja toisella puolen metsäaluetta jyskyttävät junat. Metsä tuottaa kulkijalleen monenlaista kokemisen iloa: metsän kätköstä löytyivät vehreän aluskasvillisuuden lisäksi niin hyönteishotellit kuin pikkulasten majatkin”
Louhenpuisto sijaitsee VR:n pääradan ja sen vieressä kulkevan Pohjoisbaanan sekä Tuusulanväylän välissä. Louhenpuiston pohjoisosassa sijaitsee koira-aitaus. Alueelle on helppo päästä, sillä julkisella liikenteellä on useita pysäkkejä lähellä Tuusulanväylän ja Pohjolankadun risteystä. Myös Käpylän rautatieasemalta on lyhyt kävelymatka Louhenpuistoon. Koska kohde sijaitsee Pohjoisbaanan vieressä, pääsee sinne sujuvasti niin pyörällä kuin kävellenkin.
Louhenpuiston halkoo kevyen liikenteen väylä, joka on pyöräilijöiden ahkerassa käytössä. Metsästä löytyy myös risteäviä polkuja, joten kävely siellä on helppoa joitain jyrkähköjä kallio-osuuksia lukuunottamatta. Helsingin kaupungin luontotietojärjestelmässä alue luetaan arvokkaisiin metsäkohteisiin: Alue koostuu kahdesta osa-alueesta, joilla vaihtelevat kalliometsät ja niiden välissä olevat lehtomaiset ja tuoreet kankaat. Kalliometsät ovat osin luonnontilaisen kaltaisia ja niillä on tehty vain vähän metsänhoidollisia toimenpiteitä. Alueen kangasmetsät ovat paikoin luonnontilaisen kaltaisia, mutta niillä on tehty ainakin poimintahakkuita, ja polkujen ja reittien varrella voimakkaampia harvennuksia. Lue lisää tästä
Kasvillisuus on rehevää. Metsästä löytyy mm. laajoilta alueilta kieloja ja kalliokieloja. Siellä täällä kasvaa myös metsäorvokkeja ja mansikoita. Eri lintulajeja löytyy useita: mm. peippoja, mustarastaita ja satakieliä. Helsingin kaupungin luontotitojärjestelmässä havaintoja on edellisten lisäksi tehty ainakin sirittäjästä, kivitaskusta, pikkutikasta, kultarinnasta ja viitasirkkalinnusta.
Louhenpuiston erikoisuus on 1,4 metriä halkaisijaltaan ja 1,7 metriä syvä hiidenkirnu. Lue lisää tästä. Metsässä sijaitsi aikanaan Tallinmäen K 18 hyppyrimäki. Sen perustusten jäännökset ovat edelleenkin löydettävissä metsästä. Lue lisää tästä.
Pohjoisbaanan rakentaminen verotti aikanaan Louhenpuistoa ja Tuusulanväylän mahdollinen muuttaminen bulevardikaduksi merkitsisi metsälle suurta uhkaa.
Kartan esimerkkireitin pituus on 0,8 kilometriä. Kartan saat avattua myös tästä.
Teksti: Annemarje Salonen
Kuvat: Aki Eerikäinen