”Nappasin kotoani kauppakassin mukaan eräänä syyskuisena päivänä painellakseni käymään pikaisesti ostarilla lähikaupassa. Kun pääsin rapun ovesta ulos, vastassa oli mitä kaunein alkusyksyn päivä ja ilma oli kesän helteiden jälkeen ihanan raikas. Kaupan sijaan suuntasinkin hetken mielijohteesta kotipihastani alkavalle kallio- ja metsäalueelle ja lähdin kiertelemään Pihliksen pohjoisen reunan metsää, nykyistä kotimetsääni. Kauppaanhan pääsee kyllä kiertoreittiäkin, ei tällaista säätä voi heittää hukkaan!”
Pihlajamäki on rakennettu pääosin 60-luvulla melko kirjaimellisesti keskelle metsää ja peltoja. Alueen arkkitehtuuri on arvostettua ja hallitseva väri on valkoinen. Vaikka alueella on erittäin isojakin rakennuksia, ne on sijoiteltu niin, että vaikutelma on edelleen luonnonläheinen ja väljä. Vaalea väri myös auttaa niitä omalla tavallaan uppoamaan maisemaan paremmin. Pitkien kerrostalojen väleihin on jätetty kuusivaltaisia metsäkaistaleita, taloyhtiöiden isoilla pihoilla kasvavat männyt ja näkyvät kalliot. Syksyisin maisemaa värittävät nimen mukaisesti punaiset marjat puissa.
Pihlajamäen pohjoisosasta asuintalojen ja Kehä ykkösen välistä löytyy pienehkö, mutta mitä kaunein, rehevä lehtipuuvaltainen metsä, johon keskityn tässä tekstissä. Pihlajamäen vuoden 2013 alue- ja luonnonhoitosuunnitelmassa alue on määritelty arvometsäksi. Koko metsäalueella on lehtomaannos. Alueen alaosasta, pohjoisreunalta Kehä I:n vierestä löytyy luonnontilainen suursaniaislehto, jonka läpi kulkeva puro saa vetensä ylärinteen lähteistä. Purolehto on METSO-inventoinnissa merkitty linnustollisesti arvokkaaksi lehtoalueeksi, jolla kasvaa myös jaloja lehtipuita. Vaikka tämä teksti käsittelee ennen kaikkea edellä mainittua aluetta, suosittelen silti vierailijalle, että käy kiertelemässä myös läheisten Vuolukivenpuiston ja Rapakivenpuiston suunnalla.
Aloitamme retken Aarnikanmäeltä, korkealta kallioalueelta, jolla kasvaa harvakseltaan mäntyjä ja mm. pihlajaa. Täältä on hyvä näkyvyys Savelanpuiston ja Vantaanjoen suuntaan. Itse kallionlakikin heinikkoineen on kuitenkin aurinkoisena päivänä kaunis paikka kuljeskella. Kallion juurelta löytyy kiinnostava luonnonmuistomerkki, Aarnipata ja Rauninmalja, jotka ovat vanhimmat Suomesta tunnetut hiidenkirnut. Ne ovat jo ajalta ennen viimeisintä jääkautta. Ne löytyivät sattumalta tietöiden yhteydessä 90-luvulla harrastelijageologin toimesta – sama mies on muuten yksi Pihlajamäkeä suunnitelleista arkkitehdeistä.
Aarnikanmäki tarjoaa nähtävää myös historiasta kiinnostuneille. Kallion laella on nähtävissä jäänteet ajalta, jolloin Helsingissäkin oli siellä sun täällä mäkihyppytorneja, niin myös Pihlajamäessä. Hyppytornin paikan löytää helposti kiviperustustusten ja niiltä lähtevän jyrkän alamäen avulla. Torninjäänteiden vierestä löytyy myös kiinnostava historiallinen kohde: Ensimmäisen maailmansodan aikainen porrastettu yhdyshauta, tutummin siis juoksuhauta, jollaista toista ei ole koko Helsingin maalinnoituksen alueella. Yhdyshaudalla voi myös ihailla tai paheksua, mielipiteestään riippuen, modernia graffititaidetta. On arveltu, että rinteeseen tehty hauta olisi porrastettu, jotta sen voisi kattaa. Aarnikanmäen alle on lisäksi 1. maailmansodan aikaan louhittu aikanaan myös suuri luola, jonka oviaukko on Rapakiventien varrella. Luola on ollut aktiivisessa käytössä myös talvi- ja jatkosodan aikana.
Aarnikanmäen pohjoispuolelta laskeudumme alemmas metsään. Keväisin tämä puoli mäkeä on kielojen valtaama ja kevät onkin kirjoittajan mielestä paras aika tutustua tähän metsään. Juuri puhjenneiden lehtien vaaleanvihreä väri ympäröi silloin kulkijan joka puolelta! Metsän läntisessä
päädyssä meitä tervehtivät suuret kuuset ja niiden luoma varjoisa tunnelma. Pieni kosteikkokin löytyy kulkureittien välistä, sammalpedillä kasvavat kuusten rinnalla utuisaa tunnelmaa luovat kortteet. Jatkamme kulkua hiekkatietä pitkin itäänpäin kohti rehevää, lehtipuuvaltaista osaa metsästä. Kulkeminen on helppoa hiekkatietä pitkin, mutta kannattaa ehdottomasti poiketa myös tieltä alas Kehä ykkösen suuntaan kulkevalle polulle. Polkua pitkin saa parhaan kuvan siitä, miten hieno kyseinen alue on. Puulajeista silmiin osuu haapaa, pihlajaa, vaahteraa, jalavia ja tammiakin. Metsän pohjalla viihtyvät ketunleipä, ahomansikka, kortteet ja saniaiset. Metsässä on jyrkkiäkin korkeuseroja ja luonnonystävää hämmentää alueelle jätetty lahopuun määrä! Missään muussa metsässä Helsingissä en ole nähnyt yhtä paljon maahan rauhassa lahoamaan jätettyä, sammalmattojen peittämää puuta. Jonkun mielestä vaikutelma voi olla ryteikköinen, mutta omaan silmääni alue on kaunis! Täällä viihtyvät myös erilaiset eläimet. Linnustoon kuuluvat ainakin talitiainen, sinitiainen, rastaat, puukiipijät, käpytikat, viherpeipot, punatulkut ja pesiipä alueella kuulopuheen mukaan kanahaukkakin. Tämän tekstin kirjoittajaa paremmat lintujen tuntijat ovat löytäneet alueelta myös kultarinnan, satakielen, mustapääkertun ja sirittäjän. Metsään on myös ripustettu useita linnunpönttöjä. Hämärän aikaan on mahdollista nähdä myös vieraslaji supikoira ja onpa alueelta mäyrähavaintojakin. Ainoa miinus on taustalla jatkuvasti kuuluva Kehä ykkönen, johon metsä rajautuu pohjoisessa.
Lehdosta kannattaa suunnata kulku jälleen ylös ja etelään, Maasälvän koirapuiston viereistä mäkeä ylös ja kohti Maasälvän leikkipuistoa. Hiekkatien varrelta, mäen päältä löytyy heinikkoinen aukeama muutamine hirsipenkkeineen. Kyseisellä paikalla on aikanaan sijainnut vallattu ns. Hämytalo, jossa ehti aikanaan asua useita sittemmin tunnettuja vaikuttajia, kuten kirjailija Rosa Liksom. Jos retkellä on mukana lapsia, leikkipuisto tarjoaakin hyvän päätöspaikan retkelle. Muuten tässä loppuvaiheessa retkeä kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten kauniisti talot on sijoiteltu alueelle kunnioittaen luonnon muotoja.
Pihlajamäen metsäretkeen kannattaa yhdistää myös tutustuminen kivenheiton päässä sijaitsevaan Longinojan luontopolkuun ja uhanalaisen taimenen elämään purossa. Käymisen arvoinen paikka on myös Lahden moottoritien viereen jäävä korkea kallio, josta on näkymä pitkälle etelään ja joka on muun muassa boulderointiharrastajien suosiossa. Vähimmällä vaivalla kallion laelle pääsee Johtokivenkujan kautta. Jos kallion porrastettu muoto ihmetyttää, niin se ei ole luonnonmuovaama: Paikalla on aikanaan sijainnut graniittilouhos.
Teksti ja kuvat: Sanna Ahokas
Kulkuyhteyksiä:
- Bussipysäkit nr 3229 ja 3230 Rapakivenkuja tai nr 3227 ja 3228 Vuolukiventie, itäreunalle nr 3249 ja 3250 Hiekkakiventie, lähin juna-asema Pukinmäki
- Kaupunkipyöräasemat Rapakiventie ja Pihlajamäki
