”Kun astuimme metsään, yllätyimme, kuinka nopeasti maisema vaihtui asutusta ympäristöstä umpimetsään ja oli helppo unohtaa, että oli kaupungissa. Polku johdatti meidät vanhaan kuusikkoon, joka nousi korkeana yllemme ja tunsimme olomme hyvin pieneksi. Lumipeitteiset puut ja oksat tekivät metsästä satumaan. Helmikuun lisääntynyt valo kimmelsi lumisilla oksilla ja linnuilla oli selvästi kevättä rinnassa. Pikkulinnut parveilivat, närhiparvi lennähti edestämme. Käpytikkapariskunta lenteli korkealla päittemme yllä etsien ehkä pesäpaikkaa.”
Sopulimetsäksi kutsutun Siilitien asutuksen viereisen metsän vetovoima on sen luonnontilaisuudessa. Voi yllättyä kohdatessaan kauriin tai peuran lähietäisyydeltä kulkiessaan hiljaa metsäpolulla. Metsään astuminen vie kiireen kauemmas jokaisella askeleella. On hyvä, että matkan varrella on luonnollisia esteitä: oksia, joiden alta pujahtaa, ja maatuvia puita, joiden muodot ja epätavallinen kauneus kiinnittävät huomion. Helsingissä on monta paikkaa, missä tie on raivattu edessä auki ja voi pistää töppöstä toisen eteen. On kauniita puistoja ja ylihuollettuja metsiköitä. Harvinaista on, että on paikkoja, missä voi todellakin aistia luonnon ja luonnonrauhaa. Onneksi niitä on!
Sopulimetsä sijaitsee Länsi-Herttoniemessä. Se rajoittuu idässä Siilitien asuinrakennuksiin, luoteessa Viikin peltoalueisiin, lännessä kävelytiehen, pohjoisessa Viikintiehen ja etelässä korkeajännitelinjaan. Se on Viikin luonnonsuojelualueiden välittömässä yhteydessä. Sen pohjoispuolella sijaitsevaan Hallainvuoreen on suora yhteys kävelysillan kautta. Sopulimetsä on vihersilta Viikin luonnonsuojelualueen ja Hallainvuoren välissä.
Maisema vaihtelee korkeista kallioselänteistä jylhään kuusikkoon ja vastakohtana korkeille rinteille laakson pohjan kosteikkoon ja pohjoisalueen arvokkaaseen korpeen.
Myös linnustollisesti varsinkin luoteisosan vanha kuusikko on arvokkainta aluetta. Kaikilla Sopulimetsän kuusikkoalueilla elää sirittäjiä. Alueella pesivät kesällä muun muassa pikkusieppo ja käki. Metsässä voi tavata myös palokärjen, käpytikan, närhen ja mustarastaan. Suomessa talvehtiville pikkulinnuille metsä tarjoaa talvisin kodin.
Alue on luokiteltu erittäin arvokkaaksi kääpäalueeksi. Täältä on löytynyt 76 kääpälajia! 36 alueen indikaattorilajeista on kääpiä. Alueen lehti- ja havupuut – erityisesti kuusilahopuut mahdollistavat monimuotoisen käävästön ja niillä elävät eliöt. Alueelta löytyy vaarantunut harjaskääpä, alueellisesti uhanalainen peikonnahka sekä valtakunnallisesti silmälläpidettävät heltta-aidaskääpä, laikkukääpä ja rusokantokääpä. Harjaskääpähavainto on yksi kuudesta Helsingissä kautta aikain havaitusta ja myös heltta-aidaskääpä, laikkukääpä ja peikonnahka ovat edelleen Helsingissä melko harvinaisia. Muita Helsingissä huomionarvoisia lajeja ovat käävistä helohäivekääpä, istukkakääpä, kruunukurokka, kuromakääpä, lapakääpä ja poimulakkikääpä sekä muista kääväkkäistä iso-orakarakka ja kultarypykkä. Myös ruostekäävän runsautta on syytä pitää merkittävänä.
Alueen puunhoitosuunnitelmissa oli mainittu kuusien estävän lumen laskeutumista hiihtoladulle. Käydessämme latu oli sekä puhdas että yhtä lumipeitteinen kuin muuallakin. Lisäksi kuuset luovat hyvän optisen ohjauksen latua käyttävälle. Ne ovat saaneet kasvaa kauan upeaan mittaansa ja niiden poistaminen pilaisi hienon maiseman tältä osin.
Helsingin kaupungin aluesuunnitelmiin kuuluu avata “näkymäsektoreita merelle metsäseläteiden ja reittien varrelta tuomaan virkistysmaisemaan lisää elämyksellisyyttä.” Mitään lisää ei ihminen voi tuoda tähän satoja vuosia vanhaan metsäalueeseen, jossa risteileviä polkuja on kuljettu jo 1800-luvulla. Metsän tuntua ei tarvitse keinotekoisesti lisätä. Riittää, kun sen antaa olla rauhassa.
Kartta: https://citynomadi.com/route/dda818b1c35a165572b68c407b6d7aec
Julkaistu 19.4.2022
Teksti ja kuvat: Heidi Rantalainen